tiistai 24. kesäkuuta 2014

Tanska 6.6-16.6

Hei taas piiitkästä aikaa!
Tosiaan Tanskasta kotiin ollaan jo tultu, ja tässä kooste matkasta, jonka lupasin teille.
 
Perjantai 6.6
 
Lähettiin laivalla Tukholmaan illalla. Laivalla syötiin ja käytiin kaupoissa ja muuta, mitä laivalla nyt voi tehdä.
 
Lauantai 7.6
 
Kamalan laivassa nukutun yön jälkeen suuntasimme Grännaan, joka on siis kaupunki Ruotsissa.
 
 
Grännasta matkasimme Tanskaan, matka oli siis ihan älyttömän pitkä, mutta tylsä se ei oikeastaan ollut, varmaan siksi, että nukuin melkein koko ajan.
Mökkimme sijaitsi Veijers nimisessä kaupungissa. (niin ainakin luulen, nää kaupunkien nimet ei ihan oo hanskassa) Se oli siisti ja muutenkin hyvä paikka.
Ihan siis ihan lähellä mökkiämme sijaitsi ihana, kaunis ranta! Se jatkui silmien kantamattomiin ja toisella puolella ei näkynyt mannerta! Se oli täydellinen! ♥
 
 
Sunnuntai 8.6
 
Aamulla mentiin pienelle aamulenkille rannalle, se oli ihanaa.
Ja pesun ym. jälkeen lähdettiin taas matkaan. Kävimme Vesterhavetissa (?) siellä käytiin kaupoissa ja mukaan sieltä tulikin housut minulle.
Sen jälkeen suuntasimme Tanskan korkeimmalle majakalle.
 
 
Ja vielä tämänkin jälkeen saavuimme Ringkoping nimiseen kaupunkiin, joka oli melkeinpä autio, myöhemmin selvisi, että siellä oli ollut jonkinlainen juhlapyhä. Söimme siellä täydellistä pitsaa!
 
 
Maanantai 9.6
 
Maanantaina oli Legolandian aika! Sieltä tuli otettua ihan älyttömästi kuvia! Isä oli käynyt siellä parikymmentä vuotta sitten ja siitä Legolandia oli kasvanut hyvinkin paljon, siellä ei suinkaan ollut vain lego-juttuja, vaan myös älyttömästi laitteita, vähän kuin huvipuisto leegoilla.
Maanantai oli koko reissun kuumin päivä, ja silloin päästiinkin ihan kunnolla uimaan rannalle!
 
 
 
 



Ankkakin oli tullut katsomaan Legolandiaa ;D
 
Tiistai 10.6
 
Tiistaina mentiin Saksaan. Rajan ylitys tuli yllätyksenä. Oltiin luultu, että siinä on tullit ja muut, mutta siinä olikin ihan vaan lippuja ja niiden vierestä ajeltiin Saksan puolelle.
Kävimme Flensborgissa.
 
 
Keskiviikko 11.6
 
Olimme matkalla Givskud Zoo nimiseen eläintarhaan, kun ihan yhtäkkiä vaan rengas puhkesi! Siinä odoteltiin pelolla sitten pari tuntia, että tiepalvelu tulisi meidät sieltä pois hakemaan, kun ei ollut vara rengasta eikä jokin pumppaus juttu auttanut, kun ihan rikki se rengas oli. Kävi ilmi, että naula oli puhkaissut renkaan. Onneksi oltiin aikaisin liikenteessä, ja jäi aikaa mennä eläintarhaan. Eläintarhan idea oli, että me mentiin autolla eläinten häkkeihin, jotka oli siellä vapaana. Joihinkin sai mennä ihan kävelemään. Siellä oli paljon enemmänkin eläimiä, mutta kuvat oli niin kamalia, koska ne oli otettu ikkunan läpi. 
 

 
Torstai 12.6
 
Aamulla käytiin rannalla kävelemässä, mutta sitten lähdimme Skandinavian vanhimpaan kaupunkiin, Ribeen. Kaikista kaupungeista Ribe oli mun oma suosikki, se oli sellainen kaunis, ihmisten täyttämä kaupunki. Ja talot oli kauniin vanhoja.
 
 
Perjantai 13.6
 
Perjantaina emme käyneet missään, vaan pakattiin rauhassa ja käveltiin rannalla.
 
Lauantai 14.6
 
Lauantaina lähdettiin aika aikasin Kööpenhaminaan autolla. Saavuttiin sinne siinä neljän aikaan. Ensin kierreltiin kävellen kaupungilla ja syötiin. Ja illalla mentiin Tivoliin, siellä oltiinkin melkein puoleen yöhön.
 

 
Sunnuntai 15.6
 
Me lähdettiin ihan aamulla taas Ruotsin läpi autolla Tukholmaan, josta meidän laiva lähti.
 
Maanantai 16.6
 
Saavuttiin kotiin aamupäivällä.
 
Tanska oli kiva, tasainen ja kaunis maa, jäi hyvät muistot sieltä!
Nähdään pian, kenties kuvatarinan merkeissä...


4 kommenttia:

  1. toivottavasti oli kivaa n u n mäkin oon käyny tanskassa, lego land on kyl kiva paikka hih

    VastaaPoista
  2. Oiih, aivan ihania kuvia *3*
    Kävitte ihanissa nähtävyyksissä :3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia Tanskasta, oisin halunnu kans tonne rannalle!! ;___; <3
    Kuvatarina, JES.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteistanne! ♥

    VastaaPoista